Ville Valloittaja

Ville on lopulta oivaltanut seurapelien idean, ja tänään pelattiinkin huolella Afrikan tähteä. Ville mokoma meni voittamaan kaikki kolme peliä, eikä tainnut joutua rosvon uhriksi kertaakaan (pari kertaa pelilaudalla kävi poliisilentokone ottamassa rosvon kiinni, valitettavasti ryöstösaalista ei koskaan saatu takaisin).

Ville olisi halunnut kovasti pelata myös Scrabblea, mutta siihen ei oikein lukutaito riittänyt. Täytyy hankkia lisää myös Villelle sopivia seurapelejä.

Ville oli pari viikkoa sitten taas Tyksissä tutkimuksissa ja viikko sitten oli palautepalaveri. Hyvä uutinen on se, että huomattavaa kehitystä viimevuotiseen on tapahtunut, mutta diagnoosi on edelleen dysfasia ja sen päälle tai siitä johtuen Villellä on ilmeisesti myös vakava oppimishäiriö.

Villen puhe on tällä hetkellä puolitoista vuotta ikätasoa jäljessä ja arvioitiin, että hän ymmärtää noin kolme neljännestä kuulemastaan. Tästä seuraa muun muassa se, että Villen on paitsi hankala ilmaista itseään, myös vaikea ymmärtää suullisia ohjeita. Ville onkin selkeästi visuaalinen oppija. Kun hänelle annettiin tehtäväksi jaotella palikat joko muodon tai värin mukaan, hän ei ymmärtänyt lainkaan, mutta kun hän näki kuvan jossa palikat oli jo jaoteltu, hän tajusi heti mistä oli kysymys ja teki tehtävän hetkessä. Ville oli muutenkin hyvä tehtävissä joissa piti piirtää mallikuva ja kaikissa tarkkuutta ja näppäryyttä vaativissa tehtävissä. Erityisesti palapelit sujuivat erinomaisesti. Sen sijaan sanallista ymmärrystä vaativat tehtävät, kuten mikä esine ei kuulu joukkoon, menivät huomattavasti heikommin.

Villen sosiaaliset kyvyt ovat myös jäljessä. Hän leikkii mielellään itsekseen, mutta mielellään myös aikuisen kanssa mikäli aikuinen ottaa ensimmäisenä kontaktia. Muiden lasten kanssa leikkimistä tuolla ei voinut testata, mutta se on tällä hetkellä suurin haaste. Päiväkodin mukaan Villen leikki on vielä hyvin paljon rinnalla leikkimistä. Päiväkoti onkin tällä hetkellä erittäin tärkeä Villen sosiaalisten taitojen kehittämisessä.

Kouluun on vielä melkein kaksi vuotta, mutta tällä hetkellä on hyvin mahdollista, että Ville ei pääse aloittamaan sitä normaalissa luokassa, kiinniotettavaa on niin paljon. Paras vaihtoehto olisi ilmeisesti kielihäiriöisten luokka jollaista ei ole Kaarinassa, mutta Liedossa ja Paimiossa on. Tosin koulujen tilanteesta kahden vuoden kuluttua ei vielä tiedä kukaan. Jonkinlainen integroitu normaaliluokkakin kävisi, jos sellainen siinä vaiheessa löytyy. Tärkeintä on että Ville saa tukea oppimiseen, sillä kykyä ja potentiaalia hänestä löytyy vaikka kuinka, työkalut ovat vain hukassa.

Vähän on huolestunut olo, mutta se auttaa, että nyt tietää entistä paremmin mistä on kysymys. Päiväkoti ja puheterapia ovat tärkeimmät kuntoutusmuodot tällä hetkellä. Kuvien käyttämistä kommunikoinnin tukena suositeltiin myös. On hyvä että Ville pääsi 11-vuotisen oppivelvollisuuden piiriin jo viime vuonna niin koulun alkua ei tarvitse kuitenkaan myöhästyttää.

Päiväkoti on muutenkin ollut menestys. Integroidussa ryhmässä on 12 lasta ja neljä ohjaajaa ja siellä piirretään ja askarrellaan ja tehdään retkiä, esieskarissa leikitään ohjatusti ja opetellaan numeroita ja kehonosia sun muuta. Ville ilmiselvästi tykkää siitä että saa haastetta aivoilleen. Oli perhepäivähoitokin ihan kiva, mutta siellä vain leikittiin ja se oli aina sitä samaa. Tuntuu että päiväkodin aloittamisen jälkeen Villen kehityksessä on parissa kuukaudessa tapahtunut hyppäys. Asiat jotka ennen menivät säheltäen, menevät nyt hallitusti. Villestä on tullut kärsivällisempi ja joustavampi, mikä on selvää, koska päiväkodissa on pakko odottaa vuoroa ja ottaa muut huomioon. Ville on myös oppinut kirjoittamaan nimensä ja pari muuta sanaa ja hurahtanut aivan totaalisesti piirtämiseen.

Olen siis varovaisen toiveikas että kyllä tämä tästä.

Villelle on aina ollut todella vaikea antaa lääkkeitä – käytännössä ne on pitänyt antaa hänelle aina väkisin, joka varsinkin pojan kasvaessa on tullut aina vaan vaikeammaksi.

Tiistaina Villeen iski silmätulehdus, jonka takia hänelle pitää antaa silmätippoja. Kerran annoimme tipat väkisin niin, että minä pitelin poikaa aloillaan ja Hanne laittoi tipat silmiin, mutta kun tippoja pitää antaa kuudesti päivässä, niin tilanne oli sietämätön. Illalla nukkumaan mentäessä turvauduimme siis plan B:hen eli lahjomiseen.

Ville kaipasi edelliseltä työmatkaltani tuliaisiksi vihreää Lego-rekkaa, jota ei kuitenkaan Basingstokesta löytynyt, joten Ville sai tuliaisiksi oranssin helikopterikuljetusrekan. Sattumalta sitten maanantaina kaupassa käydessäni olin sattunut bongaamaan sen kaivatun rekan, ja ostanut sen varastoon seuraavaa työmatkaa varten “tuliaisiksi”.

Nyt kun piti keksiä Villelle mieluisaa lahjusta, tuli rekka heti mieleen. Kysyin Villeltä haluaisiko hän Lego-rekan, johon vastaus oli tietysti itsestäänselvä “JOO!” Kun rekka luvattiin Villelle jos hän on kiltisti kun äiti laittaa silmätipat, hän suostui diiliin. Pikkuisen vielä homma pelotti, mutta kun Ville sai katsoa lääkärikirjasta miten siellä kuvassa pikkupojalle laitettiin silmätippoja, hän kuitenkin kiltisti antoi Hannen laittaa tipat silmiin, ja sai sitten palkinnoksi haluamansa rekan.

Tämän jälkeen silmätipat on ollut helppo antaa, riittää kun Ville saa hetken lukea lääkärikirjaa ensin (selata silmätippasivulle katsomaan kuvaa).

Tänään koettiin kesän ensimmäinen ukkosmyrsky. Ville heittäytyi muinaiskansalliseksi ja ilmoitti että “Ukko jyrisee” ja työnsi sitten kätensä ulos ikkunasta, heristi sormeaan ja käski mokomaa olemaan hiljaa.

Sateen loputtua Ville totesi tyytyväisenä että “Ukko meni takaisin omaan kotiin”.

Viime aikoina meillä on ollut innokas Legoilla leikkivä lukutoukka. Näin ollen ei varmaankaan pitäisi yllättää, että viime päivien lempilukemista on ollut Legojen rakennusohjevihkoset, joista tavataan työvaiheiden numeroita ja kerrotaan mitä seuraavaksi tehdään (“laitetaan keltainen palikka”). Joku taitaa olla hiukan teknisesti suuntautunut.

Vietin tämän päivän Villen kanssa TYKSissä, johon Ville sai keväällä lähetteen puheterapian ja psykologin kautta. Tänään ei luonnollisesti kuultu mitään johtopäätöksiä (niille on aikaa loppuviikosta ja ensi maanantaina), vaan Villeä testattiin ja minulta ja Villeltä kyseltiin yleisesti asioita. Ja Ville oli aivan enkelinä heti aamusta lähtien: pituuden (98,9 cm) ja painon (16,0 kg) mittaaminen sujuivat heittämällä (öö, ehkei ihan täydellinen kielikuva?), ja muutkin menivät jouhevasti.

Puheterapeutti oli keväisen puheterapeutin lähetteen perusteella varautunut siihen, että tänään ei saataisi mitään testejä suoritettua, mutta välipalamehujäätä popsiva Ville osallistui innolla testeihin (osa hoitui hyvin, osaa Ville ei selvästi osannut/ymmärtänyt). Lääkärin Ville hurmasi rakentamalla innoissaan lattialla legoja ja palapelejä sillä aikaa kun keskustelimme, ja tämän jälkeen antamalla nätisti tutkia perinteiset keuhkot, korvat sun muut (Ville tykkäsi kuunnella itseään stetoskoopilla, joka oli vielä hiukan turhan vaikea sana).

Päivän ainoat hankalammat osat olivat lounas (Ville maistoi yhden palasen nakkikastikkeesta, irvisti, ja söi loppujen lopuksi vain leipää ja vettä) ja kotiin lähtö, kun osastolla olisi ollut niin kiva leikkiä Muumitalolla ja autonkuljetusrekalla. Viimeksimainittukin hoitui loppujen lopuksi helposti, kun huomasin muistuttaa Villeä äidistä, joka varmaan haluaisi nähdä Villen ensimmäisen työpäivänsä päätteeksi.

Puhuvaa Yoda-lelua kantava Ville kommentoi juuri Yoda-Pez-lelun löytäessään “Vauva-Yoda!”

Muutenkin viime aikoina Villen pehmolelut on lajiteltu äideiksi, isiksi ja vauvoiksi, kuten esimerkiksi äiti-Totoro (iso Totoro-tyyny) ja vauva-Totoro (Totoro-avaimenperä) sekä äitinalle, isinalle (Hannen vanha Mandorallen) ja vauvanalle (Villen rakas pieni nallekarhu). Tosin – puhetaitojen huomattavasta kehittymisestä huolimatta – nalle ääntyy vielä Villen suussa “talle”.

Ville pääsi tänään töihin, kun päätin puhdistaa Hannelle kaapissa olleen puolitoimisen näppäimistön. Kävimme Villen kanssa hakemassa ruuvimeisselit ja avasimme näppäimistöä kiinni pitäneet 14 ruuvia, joista hän avasi täysin itsenäisesti 4. Tämän jälkeen puhdistimme näppäimistön sisuskalut puhdistusliinoilla (tosin Villeä piti välillä pyytää puhdistamaan liinalla televisio, jotta sain pyyhittyä hänen sormistaan jääneet rasvatahrat pois), ja lopuksi suljimme näppäimistön yhdessä ja ruuvasimme ruuvit kiinni, poju hoiti taas 4 ruuvia, minä loput 10 – tosin minun piti hiukan kiristää Villen kiinnittämiä ruuveja vielä lopuksi.

Lopputuloksena Hannella on moitteettomasti toimiva uusi vanha näppäimistö, ja vieressäni istuu hyvin itseensä tyytyväinen pikkupoika, joka testaa kyseistä näppäimistöä ahkerasti.

Villeä ei enää voi oikein kutsua vauvaksi, joten vauva.badzilla.net:n tilalle piti laittaa pystyyn ville.badzilla.net.

Samoin päivitimme Villen galleriaan sarjan kuvia tältä syksyltä, mukaanlukien Villen synttäreiltä (sekä myös Venjan ja Ronjan synttäreiltä). Pari poimintaa:

Lähes koko uusi sukupolvi.

Syksyn aikana kolme vuotta täyttäneet Ville, Ronja ja Venja.

Villellä on ollut muutamana viime päivänä suuria vaikeuksia käydä nukkumaan. Eilen onnistuimme urakassa lopulta noin kello 00:30, kun kävin Villen kanssa kävelyllä kiertämässä Piikkiönmetsän kaikki kadut kahteen kertaan – vastaava menetelmä kun oli toiminut päivällä päiväunien kanssa. Onnistumisten rohkaisemana aioimme käyttää samaa menetelmää myös tänään.

Sää vain päätti tällä kertaa kääntyä tätä yritystä vastaan. Ulkona on satanut noin 3 cm erittäin nuoskalunta, joka tarttui vaatteiden ja rattaiden lisäksi tehokkaasti kengänpohjiin ja rattaiden renkaisiin. Lopputuloksena oli erittäin töyssyinen 500 m kävelylenkki, mutta Ville sentään melkein nukahti. Tai itse asiassa taitaa juuri nyt nukkua jo Hannen vieressä, eli lenkistä oli sittenkin hyötyä.