Lahjonta toimii

Villelle on aina ollut todella vaikea antaa lääkkeitä – käytännössä ne on pitänyt antaa hänelle aina väkisin, joka varsinkin pojan kasvaessa on tullut aina vaan vaikeammaksi.

Tiistaina Villeen iski silmätulehdus, jonka takia hänelle pitää antaa silmätippoja. Kerran annoimme tipat väkisin niin, että minä pitelin poikaa aloillaan ja Hanne laittoi tipat silmiin, mutta kun tippoja pitää antaa kuudesti päivässä, niin tilanne oli sietämätön. Illalla nukkumaan mentäessä turvauduimme siis plan B:hen eli lahjomiseen.

Ville kaipasi edelliseltä työmatkaltani tuliaisiksi vihreää Lego-rekkaa, jota ei kuitenkaan Basingstokesta löytynyt, joten Ville sai tuliaisiksi oranssin helikopterikuljetusrekan. Sattumalta sitten maanantaina kaupassa käydessäni olin sattunut bongaamaan sen kaivatun rekan, ja ostanut sen varastoon seuraavaa työmatkaa varten “tuliaisiksi”.

Nyt kun piti keksiä Villelle mieluisaa lahjusta, tuli rekka heti mieleen. Kysyin Villeltä haluaisiko hän Lego-rekan, johon vastaus oli tietysti itsestäänselvä “JOO!” Kun rekka luvattiin Villelle jos hän on kiltisti kun äiti laittaa silmätipat, hän suostui diiliin. Pikkuisen vielä homma pelotti, mutta kun Ville sai katsoa lääkärikirjasta miten siellä kuvassa pikkupojalle laitettiin silmätippoja, hän kuitenkin kiltisti antoi Hannen laittaa tipat silmiin, ja sai sitten palkinnoksi haluamansa rekan.

Tämän jälkeen silmätipat on ollut helppo antaa, riittää kun Ville saa hetken lukea lääkärikirjaa ensin (selata silmätippasivulle katsomaan kuvaa).

Jätä kommentti